Christine

Nyt mä ymmärrän miltä se tuntuu, kun jotain ei voi saada ja just sillon sitä haluaa vaan niin paljon enemmän.

Christineä ei mesessä näy, mutta mä ajattelen sitä vaan enemmän. Mä melkein voin kuvitella ja kuulla sen äänen mun korvissa, sellasen kauniin ja heleän tyttömäisen, ei mitään röökillä pilattua ääntä.

Mitä kauemmin Christine ei mesessä ole, sitä enemmän vaan kasvaa mun halu puhua ja jutella sille.

Kohta mun on pakko alkaa metsästää sen sukunimeä, jotta mä voin etsiä sen vaikka facebookista. Oliskohan se siellä...Mä en nimittäin luovuta. Voiko "nynnerömpää" jätkää olla kuin se, joka heti luovuttaa. Tytöt haluaa että jätkä on valmis taistelemaan niiden puolesta, ei ehkä kuolemaan ihan mutta taistelemaan. Sota - miks me miehet siitäkin niin tykätään. Mut en mä sodasta kirjoittaisi kirjaa - Christinestä kylläkin...vaikka kuinka paksun kirjan...sarjan...